HEVOSET

suomenhevosruuna
Musertaja "Väinö"
s. 1992

Väinö on välillä nimensä veroinen, varsinkin suitsia laitettaessa. Rakastaa esteitä, mutta taipuu myös kouluun. On kuulunut tallin vakiokalustoon jo vuodesta 2005. Väinö sopii sekä alkeis- että osaavammille ratsastajille, kunhan harjoitusravi alkaa olla hallussa

suomenhevostamma
Onnenperän Siina "Siina" s.2011
Viuhdin toinen Onnenperällä syntynyt varsa. Fiksu ja lempeä, kuten äitinsä.
suomenhevosruuna
E.V. Jopeli "Heikki"
s. 2000

Riitan elämän hevonen. Heikin persoonallinen luonne jakaa ratsastajat kahtia, toiset palvovat ja toiset eivät.. Et ole enää ihan aloittelija, jos pääset ratsastamaan Heikillä.

suomenhevostamma
Vepseli "Viuhti"
s. 1996

Viuhti on valloittanut sydämet lempeällä luonteellaan. Hän on kokenut tuntiratsu, joka soveltuu sekä aloittelijoille että osaavammille. Viuhti on Onnin ja Siinan äiti.

puoliveritamma
Rantalix
s. 1997

Rantalix on kokenut kisahevonen, joka on kilpaillut esteitä kansallisella tasolla sekä kenttää että koulua aluetasolla. Tämä herkkä tamma on hevosten ferrari ja myös melkein yhtä usein varikolla. Rantalix on lähinnä Riitan kurssihevonen, osallistuu toisinaan myös osaavampien tunneille.

puoliveriruuna
Dominik "Nikke"
s. 1997

Ei tallin suurin eikä komein, osaava, mutta ilmaiseksi ei anna mitään.

puoliveritamma
Aili
s. 1997

Aili on Veronin ja Viuhdin tapaan entisiä Metsäkylän Ratsastuskeskuksen hevosia. Aili on osaava ja rauhallinen sotanorsu. Aili on tällä hetkellä tallimme suurin hevonen, mutta luonteensa perusteella sopii kaikille.

puoliveritamma
Camorra ”Milla”
s. 2004

Milla on lyhyessä ajassa noussut tallin suosikkilistan kärkeen. Milla toimii sekä koulussa että esteillä ja soveltuu alkeistunnit suorittaneille ratsastajille. Milla aiheuttaa toisinaan harmaita hiuksia kengittäjälle, vaikka meille muille nostaakin kavionsa moitteetta.

suomenhevosruuna
Onnenperän Onni ”Onni”
s.2009

Viuhdin varsa ja Riitan ensimmäinen oma kasvatti. Onnin päivät kuluvat vielä toistaiseksi kaverien kanssa painiessa.

PONIT

ratsuponitamma
Anke
s. 1999

Anke on sekä alkeis- että osaavampien ratsastajien ratsu. Sai hurmaavan Anni-varsan kesällä 2010.

ratsuponitamma
Lyyli ”Pyllerö”
s. 1999

Lyyli on alkeisoppilaiden suosikki. Joku on joskus leikkisästi sanonut Lyyliä arabin ja shetlannin ponin risteytykseksi  Lyylillä voi myös ajaa.

russ-poniruuna
Nikolai "Niki"
s. 1999

Niki on ihanan luonteen ja askellajit omaava poni. Alun perin Niki jännitti esteitä ja loisti vain koulussa, nykyään nauttii esteistä. Niki soveltuu kaikille ratsastajille, kunhan pituus ei tule vastaan,

shetlanninponitamma
Ilona
s.2004

Ilona on supersöpö ja laittaa kuriin isommatkin tarhakaverit. Ilona osallistuu kokonsa sallimissa rajoissa kaikille tunneille.

welshponiruuna
Don Juan De Marco ”Marco, Alpakka”
s.1994

Marco on kapea ja nopea osaavampien ratsu.

ratsuponitamma
Onnenperän Annie "Anni"
s. 2010

Anken varsa, hieno ja älykäs, ehkä jopa liiankin?

russponitamma
Petuna
s.1999

Projektiponi, aika näyttää nähdäänkö tunneilla.

shetlanninponitamma
Ajoksen Helmi "Helmi"
s. 1997

Helmi muutti Nallen kanssa samalta tallilta Onnenperään, tosin pari kuukautta aiemmin. Todellinen kullanmuru ja pienempien ratsastajien suosikki.

risteytysponi
Jääkaru "Nalle"
s. 2000

Nalle muutti Helmin perässä Pirkkalasta. Osaa mitä vaan kunhan kuski osaa pitää narut käsissään. Käy kokonsa puolesta myös pienille aikuisille.

ENTISET TUNTIHEVOSET

suomenhevosruuna
Liikemestari "Liikku"
s. 1983
Liikku oli aktiiviurallaan yksi tallin vankkumattomista suosikeista. Jos kaikki tuntihevoset olisivat tällaisia, ratsastus olisi todella helppoa! Liikku on kunnostautunut myös näyttelijänä Teatteri Puutaivaan riveissä, mm. Ronja Ryövärintytär, Siunattu Hulluus, Kesäyön Uni. Liikku jäi eläkkeelle syksyllä 2009. Liikku laukkasi ikiuneen syksyllä 2010, suurkiitos yhteisistä vuosista!

shetlanninponiruuna
Ali Baba "Allu"
s. 1984
Riitan ensimmäinen oma poni ja kaiken lähtökohta hevostoiminnalle. Allu jouduttiin lopettamaan 31.12.2011 ähkyn vuoksi Allun kohdalla päti englantilaisen Thelwellsin kuvaus shettiksistä: ”Shetlanninponia, joka on poneista pienikokoisin, kunnioittavat kaikki, jotka ymmärtävät jotain hevosista!"

suomenhevosruuna
Hilukopteri "Hemmo"
s. 2003
Hemmo muutti Mian kanssa Tampereen seudulle keväällä 2010.

ransk. amer. lämminveriruuna
Loffe Turf "Loffe"
s. 1990
Kavioluun murtuman vuoksi siirtyi ylläpitoon eläkepäiviä viettämään ja maastoilemaan

russ-ponitamma
Toryn Tiina "Tiina"
s. 1986
Tiina laukkasi ikiuneen 4.6.2009 laitumella sattuneen tapaturman vuoksi.

pv-ruuna
Mokkar ”Matti”
s. 2006
Matti vaihdettiin Nikkeen vuoden 2011 alkajaisiksi.

suomenhevosruuna
Ryhti-Merkki "Make"
s. 2000
Make on nykyään yksityinen.

puoliveriruuna
Veron
s. 1990
Oli jatkoajalla jo tullessaan, lopetettiin syksyllä 2011 pitkittyneiden hengitystieongelmien vuoksi.